|

Kausi alkaa.

Tämän viikon lauantaina pääsen starttaamaan kisakauden, kun osallistun uintikisoihin Tuusulassa. Tai periaatteessahan kausi alkoi wattbike-kisoista, mutta niitä en oikein laskenut kisoiksi. Ajatus uintikisoista ei ole ollut hirmuisen houkutteleva, koska uinti ei ole enää ottanut samanlaisia harppauksia eteenpäin kuin viime talvena. Muutenkin altaassa on välillä ollut tosi hankalaa, enkä ole oikein saanut mitään huikeita onnistumisen elämyksiä….

|

Muista palautua! ;)

Yllä olevan lauseen olisi voinut reilu viikko sitten (siis Tahkon leirin jälkeisellä viikolla) kirjoittaa jokaiselle päivälle kalenteriin sen lisäksi, että toitotin sitä itselleni. Palautuminen Tahkon leiristä kesti pidempään kuin ajattelin, mutta onneksi vihdoin viikonvaihteessa olo normalisoitui ja oon voinut tehdä taas parempia treenejä. Syyt siihen, miksi en reissusta meinannut palautua, ovat kyllä aika hyvin tiedossa:…

|

Triathlonliiton leirillä Tahkolla.

Mukava viikonloppu huipuissa olosuhteissa Tahkolla on takana ja nyt pääsen kertomaan teille, mitä kaikkea me tällä kertaa siellä puuhattiin. Leiri alkoi torstai-iltana lyhyellä juoksu- ja lihaskuntotreenillä. Se oli juuri sopiva setti pitkän matkustamisen jälkeen. Illalla mentiin vielä porukalla vesijuoksemaan puoleksi tunniksi, joten kevyt treenipäivä oli varsin onnistunut. Yksi näiden leirien parhaista puolista on se, että…

Parhaat palat.

Viimeiseen pariin viikkoon on kuulunut paljon kivoja juttuja: – uudet pyörät Larunpyörästä – ja ajoa toisella niistä Pirkkahallissa useampaan otteeseen – hyvä ja asiantunteva alaraaja-analyysi Aktiivi Fysioterapiassa – huippuja hiihtolenkkejä – märkäpuku-uinti ekaa kertaa sitten viime syksyn – avantouinti-ilta tyttöjen kanssa – pisin uintitreeni ikinä ja sen jälkeiset kipeät kädet   Viimeksi blogia kirjoitellessa olin…

Uuteen vuoteen.

Joulu on nyt vietetty ja viimeistä päivää tämän vuoden osalta viedään. Joulukuu sujui kohtuullisen kiirreellisissä merkeissä kaiken joulutohinan ja treenien parissa, mutta nyt mut pistettiin sitten rauhoittumaan sohvalle flunssan avulla… Yllättävän pitkään oon saanut olla sairastamatta, joten hetken olin jo ehtinyt odotella, että milloin tauti löytää tiensä myös tänne. Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen tein ennen joulua…

Marrasputki.

Pimeä ja synkkä marraskuu on nyt vihdoin selätetty ja katseen saa kääntää jouluun ja vuodenvaihtumiseen. Nyt olisikin vuorossa ihan perinteisiä treenikuulumisia näin talven pimeimmän kuukauden osalta. Tosin ennenkuin mennään niihin treeneihin, niin haluan ihan ensin kertoa jalan kuulumiset, sillä sen mukaan on edelleen menty. Sen ekan lääkärikäynnin ja röntgenin jälkeen tosiaan päätettiin, ettei jalkaa vielä…

Treeniapurit.

Hetken mietin, että millä nimellä kohta esiteltäviä juttuja voisi oikein kutsua, mutta en tosiaankaan keksinyt mitään järkevää! Kyseessä on siis pari hyvin eri tyyppistä laitetta/apuvälinettä treenin tueksi ja lisäksi, jotka molemmat toimivat hyvin eri tavoin. Mutta pidemmittä puheitta esittelen, mistä oikein höpötän:   Omegawave Omegawavella mitataan kropan tilaa ecg-sensorin (eli ihan kuin sykevyö) avulla. Mittaus…

Sekalainen syksy.

Huhhuh, mitä kaikkea viimeisimpään kuukauteen onkaan mahtunut! Blogin päivittäminen on kyllä ollut mielessä useinkin, mutta jotenkin se vain aina jäi ja lopulta päätin, että kerron kaikesta vasta sitten, kun on jotain kivaakin kerrottavaa. Viimeisimmän postauksen jälkeen seuraavat päivät eivät nimittäin olleet kovinkaan mukavia.. Penikat alkoivat kiukutella niin kovasti, että lopulta aloin epäillä jo jotain muutakin…

Syksyinen treeniviikko.

Vanhan blogin puolella tein usein viikkoyhteenvedon siten, että kerroin viikon parhammista ja heikoimmista treeneistä. Nyt täällä uuden blogin puolella aloitetaan siitä, että vilautan teille ihan kokonaisen treeniviikon! Tällä hetkellä olen siis palannut normaalin treenin pariin kuukauden tauon jälkeen, ja tämä kulunut viikko oli toinen kolmesta normaalista viikosta. Kolmen viikon jälkeen pidän ensimmäisen kevennetyn viikon. Syksyn…

Ylimenokauden viettoa.

Tai oikeastaan nyt ollaan jo loppusuoralla… Neljä viikkoa kesän viimeisestä koitoksesta on nyt kulunut, ja sitä myöten ylimenokausi alkaa olla vietetty. Halusin pitää ylimenokauden heti viimeisen kilpailun perään, vaikka alkusyksy onkin hyvää aikaa vielä treenata ja kisailla esim. juosten. Koen kuitenkin, että kun kesän pääkisailut ovat paketissa, niin kaipaan sen tauon silloin. Myöhemmin syksyllä en…